Ehdokasesittely
#2 – Saara Asikainen
Olen Saara, 22-vuotias kolmannen vuoden kansainvälisen liiketalouden opiskelija. Rakastan kahvia, Marimekon tuotteita ja olen hullaantunut sisustamisesta.
Omaan vaikuttamistaustaa lukioaikoina toimiessani Suomen Lukiolaisten Liitto ry:ssä, sekä liiketalouden opintojen aikana paikallisyhdistyksessä Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:n hallituksessa kahtena kautena. Toimin kuluneena kautena myöskin Savonian opiskelijakunnan varapuheenjohtajana.
Opintojen, sekä erinäisten luottamustoimien ohella käyn osa-aikaisena töissä.
Miksi minua pitäisi äänestää?
Koen omaavani palavaa halua vaikuttaa asioihin, erityisesti kansainvälisten opiskelijoiden asioiden ajamiseen. Haluan, että lähtökohdista sekä koulutusalasta riippumatta näkisimme opiskelijamme yhdenvertaisina. Tämä työ on aloitettu, ja haluaisin olla jatkamassa yhdenvertaisuuden parantamista ensikaudella edustajistossa.
Ehdokasesittely
#3 – Kalle Kauppinen
Moikka! Olen 23-vuotias toisen vuoden liiketalouden opiskelija, jonka juuret ovat Pieksämäellä. Järjestötoiminta on aina ollut itselleni opiskeluaikojen intohimo, ja hakuhetkellä toimin KuoTran hallituksessa jäsenpalveluvastaavana. Vapaa-aikani (jos sitä ikinä on) käytän tietotekniikan parissa, keittiössä sekä autoharrastushommissa.
Miksi minua pitäisi äänestää?
Haluan päästä edistämään opiskeluympäristöämme kaikkien opiskelijoiden hyväksi, ja ennen kaikkea haastamaan itseäni järjestökentällä. Tulen hyvin toimeen erilaisten persoonien kanssa ja uskon että kuuden vuoden aktiivikokemuksestani on paljon ammennettavaa edustajiston hyväksi.
Ehdokasesittely
#4 – Sonja Komonen
Olen innokas ja motivoitunut muokkaamaan rakenteita ja toimintatapoja parempaan suuntaan. Minulla on järjestötaustaa jo lukiosta lähtien joten uskon että minulla olisi annettavaa!
Miksi minua pitäisi äänestää?
Minua pitäisi äänestää siksi, että haluan tuoda opiskelijan äänen kuuluviin ja ajaa heidän oikeuksiaan. Olen aktiivinen toimija ja saankin paljon aikaan! Tykkään olla mukana monessa ja annan itsestäni aina 100%.
Ehdokasesittely
#5 – Veikka Varho
Olen Veikka Varho, 23-vuotias kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija, joka hakee toistamiseen edustajistoon ja sen tehtävien pariin. Yleisesti itsestäni; olen motivoitunut, sosiaalinen ja kiltti tapaus. Opinnot alkavat olla ensi vuoden puolella loppusuoralla, minkä ohella teen töitä paikallisessa markkinointifirmassa. Vapaa-aika kuluu verkostoituessa hyvien tyyppien kanssa ja lataamalla akkuja Netflixin ääressä.
Miksi minua pitäisi äänestää?
Olen asiallinen ja luotettava tyyppi, joka hoitaa työnsä ajallaan! Tuon oman kokemuksen kautta uusia näkökulmia päätettäviin asioihin. Hommia voi siis huoletta jättää meikän haltuun! Vuoden edustajistossa ja myös Kuopion Tradenomiopiskelijat ry:n jäsenhankintavastaavana toimineena tiedän mitä tuleman pitää ja osaan suhtautua siihen.